8.10.2018 klo 18:30: Alkukirkon voimakolmikko: Herran veli Jaakob, apostoli Pietari, Paavali Tarsolainen

Perehdymme alkukirkon syntykriisiin Jarmo Kiilusen opastuksessa. Jarmo suosittelee tutustumaan ennalta seuraaviin raamatunkohtiin:

Apostolien teot, 15. luvun jakeet 1 – 35
Galatalaiskirjeen 1. luku ja 2. luvun jakeet 1 – 14.

Nähkäämme takkahuoneen kuumuudessa maanantaina 8.10.2018 klo 18:30!

Mainokset

24.9.2018: klo 18:30 Israelin ihme ja presidentti Truman

Syyskauden toisessa miestenpiirissä Risto Huvila käy läpi keväällä julkaistun kirjansa Israelin ihme ja presidentti Truman pääkohdat. Miten Yhdysvaltain 33. presidentti Harry S. Truman edesauttoi Israelin valtion perustamista? Mitä Raamatun profetiat kertovat Israelin valtiosta?

Voit halutessasi hankkia oman kappaleesi kirjasta Ristolta suoraan. Myyrmäen kirkon takkahuone 24.9.2018 klo 18:30.

 

Truman.fi
Trumanin oppi | Wikipedia
Was Harry Truman a zionist? | The New Republic, 16.1.2014 (artikkeli englanniksi)

 

 

Ilmestyskirjan seurakunnat. Kooste.

Jarmo Kiilunen: Ilmestyskirjan seurakunnat. Kooste.

Myyrmäen kirkon takkahuone 7.5.2018 klo 18:30

Alkuvirsi: #442: Herran ristin kantajiksi

Miesvahvuus: 21

Illan alustaja Jarmo Kiilunen oli antanut osallistujille kotiläksyksi tutustua Johanneksen ilmestyksen lukuihin kaksi ja kolme. Luvuissa jaetaan ohjeistusta seitsemälle seurakunnalle, joita ovat Efesos, Smyrna, Pergamon, Tyatira, Sardee, Filadelfia ja Laodikea.

Eräs osallistuja kysyikin heti alkuun, onko ilmestyskirjan oletetusti sanellut Johannes todellakin sama Johannes, joka kirjoitti myös evankeliumin? Jarmo Kiilunen totesi, että varmaa tietoa ei ole, mutta ajallisesti se on toki sinänsä mahdollista. Johanneksen evankeliumi ja Johanneksen ilmestys poikkeavat kieleltään ja tyyliltään todella paljon toisistaan, mikä jo osaltaan puhuu sitä vastaan, että kyseessä olisi yksi ja sama henkilö.

Ilmestyskirjan Johannes oli karkotettu Patmoksen saarelle roomalaisten toimesta. Johanneksen ajatuksia ja julistusta pidettiin luultavasti vaarallisena. Kiilusen mukaan Johannes oli selvästi perillä luettelemiensa seurakuntien tilanteesta – tiedon on siis täytynyt kulkea saarelle viestinviejien välityksellä. Johanneksella oli myös auktoriteettia maakuntia myöten.

Efesos oli tuon ajan suurkaupunki, johon virtasi eri kulttuurien ja uskontojen tuulahduksia. Toisessa luvussa mainittu luopuminen ensiajan rakkaudesta saattoi Kiilusen mukaan tarkoittaa keskinäisen rakkauden ja huolenpidon hylkäämistä. Smyrnassa oli synagoga, eli juutalainen seurakunta. Pergamonissa palvottiin keisaria. Pergamonista nimensä saanut pergamentti on käsiteltyä nahkaa ja kallista valmistaa – Raamattu on alunperin kirjoitettu pergamentille. Laodikeassa oli silmävoiteesta päätellen lääketieteellistä osaamista.

Seurakuntien saama ohjeistus noudattaa samaa kaavaa, “seurakunnan enkeli” on seurakunnan symbolinen edustaja. Angelos tarkoittaa sanansaattajaa tai viestinviejää. Juutalaiset pitivät siveettömänä kaikkea normikulttuurista poikkeavaa. Useassa kohtaa mainitut ja parjatut nikolaiitat, joista tiedetään yhä hyvin vähän, saattoivat hyvinkin olla vain vähän eri tavalla asioista ajattelevien juutalaisten yhteisö. Olivatko nikolaiitat kenties vähän vapaamielisempiä? Kiilunen muistutti, ettei ole vain yhtä “oikeaa” juutalaisuutta.

Erästä osallistujaa kiinnosti tietää, miten noille luetelluille seurakunnille myöhemmin kävi? Kiilunen vastasi, että moni seurakunnista koki lopun hyvinkin pian.

Lukukauden 20172018 viimeinen miestenpiiri päättyi suvivirteen. Veisuun jälkeen kirmasivat nuorukaiset tuttuun tyyliinsä kesälaitumille.

Kiitos Jarmolle jälleen kerran kanssaveljien sivistämisestä!

Illan alustajan suosittelemaa jatkolukemista:
Apostolien teot

Partiolaistoiminta. Kooste.

Panu Kantola: Partiolaistoiminta. Kooste.

Myyrmäen kirkon takkahuone, 23.4.2018 klo 18:30

Alkuvirsi: #517 Herra, kädelläsi, säkeistöt 1 – 3

Miesvahvuus: 19

Keväinen miestenpiirin ilta alkoi käsiäänestyksellä siitä, kuinka moni osallistujista pitää itseään partiolaisena. Vanhan sanonnan mukaan kerran partiolainen, aina partiolainen. Noin puolella osallistujista nousikin tassu taivaita kohti. Edustettuina lippukuntina mainituksi tulivat muiden muassa Töölön Siniset, Kymenrannan Pojat ja Tapiolan Eräpojat.

Illan alustaja Panu Kantola esitteli alkuun oman lippukuntansa, Jeanne d’Arcin, partiolaisille kotiinviemisiksi annettua ohjelappusta, jossa kerrottiin tarkemmin tulevan retken aikataulusta, ohjelmasta ja siitä, minkälaiset varusteet olisi suositeltavaa itse kunkin retkelle lähtevän pakata mukaan.

Nuuksion Siikajärvellä sijaitsevalle kämpälle suuntautuvalla retkellä oli tarkoitus harjoitella muun muassa puolijoukkueteltan pystytystä, tulentekoa, lippusolmun tekoa, kompassin käyttöä, ruoanvalmistusta retkikeittimen avulla, puukon teroitusta, kirveen käyttöä ynnä muita tuiki tarpeellisia erätaitoja. Eikä siinä vielä kaikki, pullaa ja pizzaakin oli aikomus leipoa. Ja totta kai myöskin saunoa. Loppuun vielä pakolliset siivoukset ja varustehuollot, mukaan luettuna teltan kuivatus.

Partiolaiset rahoittavat toimintansa muun muassa vohveleita ja adventtikalentereita myymällä. Myös Lionsklubin lehtien jakaminen tuo pientä tulovirtaa kassaan. Eräkämppiä voidaan myös vuokrata muille järjestöille ja toimijoille. Kirkon jumalanpalveluksessa kerätään kerran vuodessa kolehti partiolaisten hyväksi. Vantaankosken seurakunta avustaa nykyisellään 56 eri lippukuntaa. Kantolan edustama lippukunta saa avustusta myös kaupungilta ja avustus meneekin yleensä suoraan tilavuoriin.

Eräs osallistuja muisteli partiossa oppimiaan solmuja. Muistin syövereistä putkahti ilmoille muun muassa siansorkka ja merimiessolmu. Toinen osallistuja kysyi, että vieläkö partiohuudot ovat voimissaan? Kyllä ovat, vastasi Kantola. Kolmatta kiinnosti, että vieläkö partiossa käytetään Jaakko Kolmosenkin tunnetuksi tekemää hattua, Väiskiä? Kantolan mukaan hatun käyttö ei kuulu enää viralliseen ohjeistukseen, mutta esimerkiksi ulkomaan leireillä vanha sinivalkoinen malli on helppo tapa erottautua. Joku muisteli oppineensa partiossa myös tupakoimaan.

Erästä osallistujaa kiinnosti tietää, onko nykypäivän partiolaisilla kännykät mukana kaiken aikaa? Kantola kertoi, että yleensä etukäteen sovitaan, miten toimitaan: voidaan joko porukalla päättää, että kännyköihin ei kosketa koko iltana tai jopa niinkin, että kännykät jätetään tyystin kotiin. Toinen osallistuja piti tapaa hyvänä, edeltävän päivän messussa kun näytti monella nuorella olevan nappulat korvilla. Entä onko harrastajamäärät vähentymään vai lisääntymään päin? Kantolan mukaan läntisellä pääkaupunkiseudulla on enemmänkin vetäjäpula.

Yksi partiolaisten isä oli vakaasti sitä mieltä, että partiolaisuus antaa hyvät eväät elämässä pärjäämiseen. Talkoohommat myös hitsaavat vanhempia yhteen. Hän koki, että tätä nykyä vanhemmat osallistuvat enemmän käytännön järjestelyihin, eli esimerkiksi varusteiden kantamiseen ja huoltamiseen. Ennen vanhaan saattoi riittää, että vain jätti lapset leirille ja tuli parin päivän päästä hakemaan. Hänen mukaansa partiolaiset ovat silti edelleen oma-aloitteisia, ja partiolaisuuden suurin oppi on kaverista huolta pitäminen.

Eräs osallistuja muisteli kaiholla partiolaisena tehtyjä retkiä. Hänen lippukunnassaan tavoitteet olivat korkealla ja jopa Kolillekin pyöräiltiin. Päivässä saatettiin taittaa jopa 150 kilometrin matka, vaikka maantiet ja myöskin polkupyörät olivat paljon heikommalla tasolla mitä nykyään. Kovatkaan pakkaset eivät haitanneet ulkona yöpymistä. Eräällä kertaa kipinämikko nukahti ja jonkun kengänpohjat sulivat kamiinan äärellä. Kuvetta kaivamaan joutunut isä tuumasi harmissaan, että hotelliyökin olisi tullut halvemmaksi.

Loppuun veisattiin virsi #30: Maa on niin kaunis, jota partiolaiset veisaavat muulloinkin kuin vain joulun aikaan.

Kiitos Panulle kattavasta alustuksesta!

Lue lisää:

Näin pärjätään helteessä yli viidentuhannen partiolaisen Kliffa-leirillä – juomavettä kuluu 22 000 litraa päivässä ja uimavuorot jaetaan minuuttiaikataululla | Yle.fi 28.7.2018 klo 10:12

Metsä vetoaa kaupunkilaisiin – Pääkaupunkiseudun partiolippukuntiin jonotetaan jopa vuosia | Yle.fi 27.7.2018 klo 18:43

Sodan kasvot Angolassa. Kooste.

Erkki Halme: Sodan kasvot Angolassa. Kooste.

Myyrmäen kirkon takkahuone, 9.4.2018 klo 18:30

Alkuvirsi: #586 Jumala, meille armossa, 1. säkeistö.

Miesvahvuus: 11

Halmeiden lähettipariskunnalla, Kaisalla ja Erkillä, on molemmilla lähetys verissä. Erkin isoisä oli aina toivonut, että joku hänen jälkeläisistään lähtisi joskus lähetystyöhön. Erkin äiti opetti lapsiaan antamaan lähetyskolehtiin aina setelirahaa kolikoiden sijasta. Pappilan poikana Erkki pääsi aitiopaikalta kuulemaan vierailulla olevien Afrikan-lähettien mielenkiintoisia tarinoita.

Kaisa sai lähetyskutsun jo pienenä tyttönä Nivalassa. Martti Rautasen ja Lähetysseuran tekemä työ Angolan naapurimaassa Ambomaalla, nykyisessä Namibiassa, oli kaikkien lähetysihmisten hyvässä tiedossa. Kaisa luki Lähetysseuran kustantamat nuorisolehdet kannesta kanteen moneen kertaan. Myöhemmin Kaisa päätyi Helsinkiin opiskelemaan teologiaa. Asunto löytyi juuri Lähetysseuran kautta, jonka Lähetyskodissa sai asua velaksi, mikäli suunnitteli lähtevänsä jonain päivänä lähetystyöhön. Velka mitätöitiin lähetyskomennuksen alettua.

Halmeet avioituivat vuonna 1968 ja pian sen jälkeen alkoikin lähetystyöhön valmistautuminen. Ennen Angolaan lähtöä piti kuitenkin saada kielitaitoon vahvistusta. Portugalin kielen opiskelun Halmeet aloittivat vuonna 1971, kielikurssi pidettiin Angolan isäntämaan Portugalin pääkaupungissa, Lissabonissa. Halmeiden lähetysmatka alkoi vuoden 1973 tammikuussa. Riikka-tytär syntyi paria kuukautta myöhemmin.

Angolasta tuli Portugalin siirtomaa vuonna 1576. Angolasta ja naapurimaa Kongosta viedyt orjat päätyivät yleensä Brasiliaan sokeriplantaaseille. Maan ulkopuolelle vietyjä orjia arvellaan olleen yli neljä miljoonaa. Mannertenvälinen orjakauppa päättyi vasta 1800-luvun puolivälissä, mutta Angolan rajojen sisällä orjuus, tai pakkotyö, kukoisti vielä pitkään tuonkin jälkeen.

1900-luvulla emämaasta Portugalista suuntautui Angolaan kaksi isoa muuttoliikettä. Ensimmäinen 1910-luvun muuttoaalto toi maahan keskiluokkaa, joka pian syrjäytti Angolan oman virkamieskunnan. Seuraava, 1950-luvun muuttoliike toi mukanaan emämaan köyhälistöä, joka sekin arvotettiin angolalaisten yläpuolelle. Paras viljelysmaa siirtyi valkoisten hallintaan ja mustan väestön harteille jäi kaikkein raskain työ, eli kahviplantaaseilla rehkintä. Tuottoisa kahvinviljely hyödytti lähinnä emämaata.

Angolan vapautussota alkoi vuonna 1961. Sota kesti vuoteen 1975 asti, jolloin marxilainen Angolan kansan vapautusrintama MPLA julisti johtajansa Agostinho Neton maan presidentiksi. Sotiminen ei suinkaan päättynyt tuohon, vaan itsenäistymistä seurasi pitkä sisällissota, joka päättyi virallisesti vasta vuonna 2002. Vallasta taisteli kolme vapautusjärjestöä, UNITA, MPLA ja FNLA. UNITAa tuki Yhdysvallat ja Etelä-Afrikka, marxilaista MPLA:ta Kuuba ja Neuvostoliitto. Mukana sopassa oli myös Etelä-Afrikan vihollinen, Namibian vapautusliike SWAPO, joka vaikutti sekä Angolasta ja Sambiasta käsin.

Itsenäistymistä edesautti Portugalissa käynnistynyt Neilikkavallankumous, joka kukkasten voimin syrjäytti maata hallinneen oikeistolaisjuntan. Vallankumouksen myötä Portugali vetäytyi vanhoista siirtomaistaan ja Angolassa vaikuttanut salainen poliisi PIDE lakkasi niin ikään olemasta. Siihen asti PIDE oli seurannut lähettien toimintaa herkeämättä. Tuohon asti lähettien tuli aina ensin ilmoittautua kunkin paikkakunnan poliisilaitokselle. Lähettejä epäiltiin kommunisteiksi ja ainoa sallittu kieli oli portugali.

Halmeiden lähetystaival alkoi sisämaassa sijaitsevasta Caluquembesta, joka oli sveitsiläisen lähetysjärjestön keskuspaikka. Myöhemmin, moninaisten vaiheiden jälkeen Halmeet pääsivät Namibian rajalla sijainneeseen Kunenen maakuntaan. Itsenäistymistaistojen ollessa kiivaimmillaan Halmeet joutuivat pakenemaan Namibian kautta takaisin Suomeen. Paluu Angolaan koitti taas vuonna 1977. MPLA:n noustua valtaan maassa vallitsi marxilais-leninistinen ilmapiiri ja ihmiset kutsuivat toisiaan tovereiksi. 1970-luvun loppua kohden hallitus pyrki kitkemään ”epätieteellisen hölynpölyn” eli uskonnollisuuden pois kansan mielestä. Jumalanpalvelukset korvattiin poliittisilla kokouksilla.

Halmeet joutuivat vuonna 1979 vielä kerran paeta sisällissotaa Suomeen. Paluu Angolaan onnistui taas seuraavana vuonna. Halmeet palasivat Suomeen uudemman kerran vuonna 1982 ja tuolla kertaa pidemmäksi aikaa. Erkin mukaan kaikista koetuista sodan kauhuista ja jännittävistä tilanteista huolimatta perheen tyttärille ei jäänyt sodan pelkoa, vaan luja luottamus Jumalaan.

*********************

Erästä miestenpiirin osallistujaa kiinnosti tietää, koska Angolan lähetystyö alkoi? Erkki Halme kertoi, että lähetystyön aloittivat sveitsiläiset jo 1880-luvulla. Ennen Lähetysseuran mukaantuloa Angolassa oli myös saksalaisia lähettejä. Kiinnostusta herätti myös, kuka tai ketkä loppupeleissä lähetystyön kustantavat. Erkki kertoi, että lähetysmummot, eli laajemmin ilmaistuna asialle sitoutuneet henkilöt ja seurakunnat. Vantaankosken seurakunta tukee useata lähetysjärjestöä.

Moni myös pohti onko lähetystyö ja niin ikään pitkä lähetys”taisto” tuottanut hedelmää, eli montako kristittyä maasta mahtaa tänä päivänä löytyä? Erkin arvioiden mukaan maassa on pelkästään yli 10 miljoonaa katolilaista, lisäksi muiden kristillisten kirkkojen jäseniä on useita miljoonia. Erkin mielestä luterilainen armo iskee kuin miljoona volttia. Illan viimeiseen kysymykseen, eli haaveilevatko Halmeet vielä käyvänsä Angolassa joskus, vastasi Erkki varmuudella: Ehdottomasti, jos vain luoja suo.

Alla vielä Halmeiden evankelista Simson Ualendeltä oppima rukous, joka sopisi kenelle tahansa lähetystyötä tekevälle tai vaikka muutenkin paljon liikekannalla olevalle ihmiselle:

Herra,
kulje tämän auton edellä ja takana,
molemmilla sivuilla
sekä ylä- ja alapuolella.
Aamen

Kiitos Erkille hyvästä alustuksesta!

Muut lähteet:
Muisti: Kutsumus | Yle tv 1
Pirre Saario: Tuho ja toivo – Silminnäkijänä Angolan sisällissodassa | Helmet.fi